Miksi maailma käyttää merkintöjä 1, 2, 3 eikä I, II, III

Kukaan ei käytä roomalaisia numeroita (paitsi kaikki)

Yksikään maa maailmassa ei käytä roomalaisia numeroita matematiikkaan, kaupankäyntiin tai arkielämään. Jokainen kansakunta, jokainen koulu, jokainen pankki ja jokainen puhelin käyttää hindulais-arabialaisia numeroita: 0, 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9. Näin on ollut vuosisatoja.

Ja silti roomalaisia numeroita on kaikkialla. Kellotauluissa. Kuninkaiden nimissä. Elokuvien lopputeksteissä. Super Bowlissa. Kemian oppikirjoissa. Tatuointiliikkeiden toivotuimpien listoilla. Ne ovat ainoa vanhentunut lukujärjestelmä, joka näkyy sekä paavin kruunajaisissa että Beyoncén konsertissa.

Mitä siis tapahtui? Miten maailma siirtyi merkinnöistä I, V, X merkintöihin 1, 2, 3, ja miksi vanha järjestelmä ei suostu kuolemaan?

Suuri siirtymä

Siirtyminen roomalaisista hindulais-arabialaisiin numeroihin kesti noin 500 vuotta, 900-luvulta 1400-luvulle. Se on hidasta jopa keskiajan mittapuulla.

Uudet numerot saapuivat Eurooppaan kahta reittiä. Ensinnäkin yhteyksien kautta arabialaisiin matemaatikkoihin Espanjassa ja Sisiliassa islamin kultakaudella. Toiseksi, ja tunnetummin, italialaisen matemaatikon Fibonaccin kautta, jonka vuonna 1202 julkaistu kirja Liber Abaci osoitti, miten hindulais-arabialaiset numerot voisivat mullistaa kaupankäynnin, pankkitoiminnan ja kirjanpidon.

Fibonacci ei keksinyt järjestelmää. Se syntyi Intiassa noin vuonna 500 jaa., ja sitä kehittivät edelleen persialaiset ja arabialaiset oppineet, kuten al-Khwarizmi (jonka nimestä on peräisin sana ”algoritmi”). Mutta Fibonacci oli se, joka osoitti eurooppalaisille kauppiaille, miksi heidän kannatti välittää. Hänen kirjansa on käytännössä 600-sivuinen perustelu sille, että nämä uudet numerot ovat parempia liiketoiminnalle. Hän oli oikeassa.

Miksi 1, 2, 3 voitti

Hindulais-arabialaisessa järjestelmässä on kolme ylivoimaista ominaisuutta, jotka roomalaisilta numeroilta puuttuvat:

Paikka-arvo. Roomalaisissa numeroissa X tarkoittaa aina 10:tä, missä tahansa se esiintyy. Meidän järjestelmässämme ”1” voi tarkoittaa yhtä, kymmentä, sataa tai miljoonaa sijaintinsa mukaan. Tämä yksi ajatus (että numeron arvo riippuu sen paikasta) tekee koko järjestelmästä eksponentiaalisesti tehokkaamman.

Nolla. Roomalaisissa numeroissa ei ole nollaa. Ei lainkaan. Käsitettä ei ollut eurooppalaisessa matematiikassa ennen kuin se saapui Intiasta arabimaailman kautta. Nolla vaikuttaa ei-miltään (kirjaimellisesti), mutta se on paikanpitäjämerkinnän perusta. Ilman nollaa ei voi erottaa lukuja 11, 101 ja 1001 toisistaan. Keskiajan oppineet käyttivät kiertotienä latinan sanaa nulla, mutta se oli kömpelöä.

Helppo laskeminen. Kokeile kertoa XLVII luvulla CCXIV. Kokeile sitten 47 × 214. Hindulais-arabialaisen version voi laskea paperilla 30 sekunnissa. Roomalainen versio vaatii helmitaulun ja päänsäryn. Kertolasku, jakolasku, murtoluvut ja kaikki perusyhteenlaskua pidemmälle menevä ovat roomalaisilla numeroilla todella tuskallisia. Tämä ei ole pieni haitta: se teki edistyneestä tieteestä, algebrasta ja lopulta differentiaali- ja integraalilaskennasta käytännössä mahdotonta.

Vallanpitäjät panivat vastaan

Voisi luulla, että siirtymä oli nopea, kun ihmiset näkivät ilmeiset edut. Se ei ollut. Eurooppalaiset viranomaiset jopa kielsivät hindulais-arabialaiset numerot useissa paikoissa.

Firenzen kaupunki kielsi ne vuonna 1299. Perustelu? Uudet numerot olivat liian helppoja väärentää. 0:n saattoi muuttaa 6:ksi tai 9:ksi. 1:stä saattoi tulla 7. Roomalaisissa numeroissa luvun muuttaminen vaati kokonaisten kirjainten lisäämistä tai poistamista, mikä oli tilikirjoissa vaikeampaa väärentää.

Tämä on todella ironista: uusi järjestelmä oli niin tehokas, että se oli liian tehokas maailmalle, jossa ei vielä ollut nykyaikaista tilintarkastusta. Kauppiaat ja pankkiirit jatkoivat roomalaisten numeroiden käyttöä virallisissa asiakirjoissa pitkälle 1300-luvulle, vaikka käyttivätkin hindulais-arabialaisia numeroita yksityisissä laskelmissaan. He pitivät käytännössä kahta kirjanpitoa: toista turvallisuuden, toista järjen vuoksi.

Kirjapaino sinetöi asian

Roomalaisten numeroiden arkikäytön ei lopulta tappanut matematiikka vaan kirjapaino. Kun Gutenberg alkoi painaa kirjoja 1450-luvulla, ladonnan taloudellisuus teki päätöksestä ilmeisen. Roomalaisia numeroita varten tarvitaan seitsemän eri merkkiä (I, V, X, L, C, D, M), mutta niitä tarvitaan myös erilaisina yhdistelminä. Hindulais-arabialaiset numerot tarvitsevat vain kymmenen merkkiä (0–9), ja niillä voi esittää minkä tahansa luvun tiiviisti ja tasaisin välein.

Kirjat, sopimukset, tieteelliset julkaisut ja tilikirjat siirtyivät kaikki uuteen järjestelmään kirjapainotaidon levitessä Euroopassa. Vuoteen 1500 mennessä kiista oli käytännössä ohi, vaikka kulttuuriset vastarannankiiskit sinnittelivätkin.

Miksi ne siis eivät kuole?

Koska roomalaiset numerot lakkasivat olemasta lukujärjestelmä ja niistä tuli muotoiluvalinta. Kun ne menettivät käytännön tehtävänsä, ne saivat uuden: muodollisuuden, perinteen ja tärkeyden viestimisen.

Hallitsijat ja paavit käyttävät niitä erottamaan samannimiset henkilöt toisistaan. ”Kuningas Kaarle III” kertoo, että ennen häntä oli kaksi. Se on nyt järjestysjärjestelmä, ei laskujärjestelmä.

Kellotaulut käyttävät niitä, koska kellot ovat koriste-esineitä ja roomalaiset numerot ovat kauniimpia kuin arabialaiset ympyrään aseteltuina. (Ja kyllä, useimmat kellot käyttävät IIII:aa IV:n sijaan, luultavasti visuaalisen symmetrian vuoksi kellotaulun vastakkaisella puolella olevan VIII:n kanssa.)

Kustannusala käyttää niitä esipuheen sivuihin ja tekijänoikeusvuosiin, käytäntö, joka juontaa juurensa varhaisiin painettuihin kirjoihin.

Kemia käyttää niitä hapetuslukuihin (FeIII, CuII), koska ne erottuvat visuaalisesti järjestyslukuihin ja määriin käytettävistä arabialaisista numeroista.

Tapahtumat, kuten Super Bowl ja olympialaiset, käyttävät niitä, koska LVIII näyttää gladiaattorinäytökseltä ja 58 näyttää bussilinjalta.

Lukuina

Muunna mikä tahansa luku roomalaisiksi numeroiksi hetkessä.

Avaa roomalaisten numeroiden muunnin